perjantai 10. tammikuuta 2014

Reissu eläinlääkäriin x2

No niinhän se vuosi tuli aloitettua ja eläinlääkärissäkin käytyä...

Ehdittiin muutama päivä ihmetellä Hugon merkkailu intoa, joka kohtaan piti nostaa koipea ja usein näytti siltä ettei se edes mitään pissannut tai merkannut, kunhan koipeaan nosteli.
Kotona kiinnitin huomota siihen että se pesi itseään useimmin ja kun alettiin asiaa ihan tutkimaan huomattiin että Hugon pippelin päässä oli jotain limaista vuotoa.
Noh, soitettiin meidän lähi eläinlääkärille josta saa usein heti samalle päivälle ajan. Ja niinpä Äiti käytti Hugoa lääkärissä.
Pissanäytteessä ei ollut mitään joten kyseessä oli esinahan tulehdus.
Nyt kotona hoitona on 2-3kertaa päivässä huudella keittosuolaliuoksella Hugon pippeliä sisältä.
Eli ruiskulla työnnetään pippelin päästä pieniä määriä keittosuolaliuosta ja se sitten puhdistaa ja huuhtelee tulehduksen pois.
Olin varma että tällainen hoito joudutaan hoitamaan tappelemalla koiran kanssa, luulisin ettei tunnu kauhean mukavalta koirasta, mutta Hugo yllättikin meidät ja makoilee aivan kiltisti kylppärin lattialla eikä ole moksiskaan koko hommasta.
Asiasta voi lukea vielä lisää täältä.

Noh koska meitä on myös vaivannut Mörkön leikkaushaavan kohdalla oleva terävä (asia?) päätti Äiti samalla soittaa Mörkön eläinlääkärille ja kysellä mistä voisi olla kyse, itse eka epäilin olisiko se vain karvatuppi, mutta koska se ei ole sieltä minnekkään hävinnyt, niin mielenrauhan säilyttämiseksi oli hyvä varmistaa sekin asia. Eilen Mörkö sitten kävi lääkärillä ja siellähän olikin tikki.
Lääkäri sanoi ettei se olisi aiheuttanut mitään vaaraa tai ongelmaa, koska kyseessä oli osittain sulava tikki ja tikki oli muutenkin jo pyrkimässä ihosta ulos joten se kävi ongelmitta kun lääkäri pinseteillä sen nippasi pois.
Joten nyt on sekin asia selvitetty.

Eläinlääkäri reissujen lisäksi selvisi että Hugo painaa jo 33kg ja Mörkö 36,2kg
Mörkö on lihonut hienosti siihenn nähden että ollaan sitä lihotettu 29kiloisesta. Nyt sitten mietin että kohdunpoiston jälkeen toivottavaa on ettei paino enään nouse. Joten uskon että
Mörkön ihanne paino tulisi olemaan siinä 34-35kg. mutta siihen varmasti päästään ahkerasti urheilemalla  ja liikkumalla. Ruokaa en ala neidiltä vähentämään.

Joten sellaista täällä tällä kertaa.

-Mamma-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti