maanantai 4. marraskuuta 2013

Pentunäyttely Hyvinkäällä

Viikko sitten sunnuntaina oli Hugo pojan ensimmäinen näyttely.
Ensimmäinen näyttely kokemus oli myös omistajille. Meidän aikasemmat koirat kun eivät ole näyttely koiria.
Pikkasen jännitystä oli ilmassa kun lähdimme aamu tuimaan ajamaan koti hyvinkäätä.
Ilmoittautumis jonossa, hiki nousi iholle kun tajusimme kuinka paljon paikalla oli koiria.
Pieniä ja isoja.
Hetki ehdittiin siinä ihmetellä kun joku jo huuteli meidän perään. Ja siellä olikin Hugon veli, Onni.
Oli mahtavaa nähdä Hugon sisaruksia, kun niitä on viimeksi nähnyt vauvatuhinassa siellä kasvattajalla. Kamalasti oli Onnikin kasvanut, mutta kyllä sen Hugon veljeksi tunnisti.
Asettauduimme odottamaan omaa vuoroja ja Hugon kasvattajaa, jonka oli aluksi tarkoitus esitellä Hugo kehässä, mutta sattumien kautta kehään päätyikin Mamma ja Hugo. Ja oikein mukavasti menikin, siinä tohinassa kun ei hirveästi ehtinyt jännittämään.
Kuvat puhukoon puolestaan:


Hugo käyttäytyi oikein mallikelpoisesti. Ja totteli sekä kuunteli oikein hienosti vaikkakin oli ekaa kertaa näyttelyhihna kaulassa. Tuomarin antoi tutkia ja katsoa hampaat.
Jatkoon ei tällä kertaa meidän Hugo päässyt, mutta arvostelussa lukee kuitenkin näin:
"Erittäin hyvän tyyppinen 7kk ikäinen ruskea urospentu, jolla hyvä tumma turkki.
Kaunis kaula. Hyvä ylälinja, Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Kaunisilmeinen pää. Liikkuu iloisesti. Esitetään hyvin."

Kyllä kelpaa oikein hyvin meille. Tuo komea ruskea Hugo herra <3

-Mamma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti