sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Mörkö toipuu

kuvasta näkee kuika pieni haava oikeasti on

Läheisyys, ulkoilu (käytiin eilen 8kertaa kävelyllä) ja haavan huuhtelu ovat olleet Mörkön mieleen viime vuorokauden aikana.
Ilmeisesti leikkaus haava kutisee ja tikit nipistelee ihoa ja varmasti jonkin verran myös kipuja kipulääkkeestä huolimatta.
Kaikki meni oikein mallikkaasta, kunnes eilen kahden aikaan päivällä Mörköstä tuli selvästi levottomampi. Se juoksi aina paikasta toiseen ja haki hyvää paikkaa. Hyvä paikka löytyi yleensä kylmältä lattialta tai äidin kainalosta. Viiden aikaan annoimme Mörkölle lisä annoksen särkylääkettä ja illan päälle vielä huuhtelimme haavaa haalealla vedellä. Niin saatiin Mörkö rauhoittumaan. Yö oli aika sekava. Nukuimme molemmat olohuoneen lattialla, koska halusimme olla Mörkön lähellä jos jotain tulee. Yöllä Mörkö säntäili jonkin verran ja haki selvästi läheisyyttä. Neljän aikaan käytiin ulkona ja selvästi viileä ilma helpotti Mörkön oloa. Loppu yöksi Mörkö nukahti Äidin kainaloon jossa nukkui aamuun asti.
Aamulla ruoka maistui hienosti ja lenkillä meillä oli mukana jo vauhdikas Mörkö.
Haava on todella siisti ja Mörkö on antanut sen olla todella rauhassa. Yöksi puetaan Mörkölle Äidin t-paita varmistaaksemme ettei se meidän nukkuessa keksi haavaa alkaa repimään.

Moni on kysellyt miksi päädyimme Mörkön sterilointiin ja tässä painavimmat syyt päätökseen:
- Mörköllä ei aijota teettää pentuja
- Mörköllä on juoksujen aikaan ollut erilaisia hormonaalisia ongelmia (Mörkö ei juoksujen aikaan ota mitään kontaktia käskyihin, Mörkö on levoton -haukkuu herkemmin, seurailee olemattomia varjoja levottomasti)
- Viimeisimmän juoksun jälkeen Mörkölle tuli valeraskaus joka aiheutti viikon syömättömyyden ja pelkoa kohtutulehduksesta, jonka vuoksi jouduimme käymään lääkärissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti